cover-tower

Oululaisen laskuvarjohyppäämisen tulevaisuus

Huom, tämä kirjoitus on alunperin vuodelta 2015, tilanteet muuttuvat. Teksti ei ole tällä hetkellä kovinkaan relevantti ja kertoo enemmänkin kirjoitusajankohdasta kun nykyhetkestä. Ehkäpä tämä kirjoitus saa vielä vuoden 2017 aikana jatkoa! Toivon että jokainen oululainen laskuvarjohyppääjä lukee tämän tekstin. Lukemiseen menee noin 10-15 minuuttia. Pyydän lukijoita jakamaan ja kommentoimaan juttua somessa jotta tämä tärkeä asia…

featured-blog

Internet on pilannut aprillipäivän

Muistatko vielä ajan jolloin aprillipäivänä ihmiset oikeasti tekivät hauskoja piloja? Saatoit ehkä itsekin uskoa monta juttua, ja tajusit vasta jälkeen päin että kyseessä olikin aprillipila. Joku oli ehkä raskaana, toiset menossa naimisiin jne. Tai sitten jossain kaupassa jaettiin muka ilmaista tavaraa tai rahaa ja porukka tuli sankoin joukoin paikalle. Joskus on muistaakseni kerrottu että joku iso…

featured-sitsit

Sitsit on Oulussa vitsit

Yliopistoaiheiset jutut tuntuvat herättävän aika paljon tunteita ja keskustelua. Mielessäni on ollut jo pitkään kirjoittaa omia ajatuksiani sitseistä, joten täältä pesee. Wikipediaa lainatakseni: Sitsit on pohjoismainen akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan juomalauluja ja pidetään puheita sekä joissain tapauksissa seurataan myös ohjelmaa. Sitsien pitoa eli sitsaamista harrastavat pääosin yliopisto-opiskelijat. Juhlilla on yleensä jokin aihe tai teema.…

featured-skydive-1

Oispa kesä

Rupesin tuossa joutessani Skydive Oulu ry:n puheenjohtajaksi. Tehtävä on melko haasteellinen, mutta tähän mennessä tehdystä työstä antaisin itselleni kyllä hyvät pisteet. Haasteelliseksi tehtävän tekee se, että joutuu opettelemaan todella paljon uusia asioita laskuvarjohyppäämisestä, lentokoneista ja ilmailusta yleensäkin. Hyppääjänä olen vasta oppilas mutta tällä kaudella olisi tavoitteena saada itsenäisen hyppääjän lupakirja. Yhdistystoiminnassa pidän itseäni jo jonkinlaisena…

featured-blog

“Sinä olet merkitty mies.”

Kirjoitin vastikään blogiin otsikolla “Yliopisto ei ole koulu”. En ole vielä oikein ehtinyt oppia virheistäni ja siksi julkaisin puolivalmiin tekstin. Kirjoitukseni pointti jäi hieman avoimeksi, ja aika moni pahoitti mielensä. Sehän ei minua haittaa jos joku urpo mielensä pahoittaa, mutta se vähän haittaa jos joku sellainen henkilö pahastuu, jonka pahastuttaminen ei ole tarkoitukseni. Voisin nyt…

featured-blog

Yliopisto ei ole koulu

Minä olen opiskellut yliopistossa jonkin tovin. Oikeastaan ihan helvetin kauan. Omaksi puolustuksekseni sanottakoot, että viimeiset pari vuotta olen opiskellut otsa hiessä, sitä ennen kaikki muu paitsi opiskelu tuntui luontevammalta. Olen ehkä tässä vuosien saatossa keksinyt yhden syyn sille, miksi opiskelu ei aina ole tuntunut päätoimiselta hommalta, ja toimeliaisuus vielä nykyäänkin uhkaa välillä loppua. Annoin nimittäin…